Kun suru pisaroiksi tiivistyy
näät silmissäin kyyneleen
On jo kylmää, ilta hämärtyy,
tunnen sun lähteneen

Kadonnut oot päiviin valoisiin,
mennyt mukaan tuulen

Tahdoin niin unohtaa,
että ollut on parempaa
Kuin kaarnavene laineillaan
nyt pinnalla oon
Voiko joku vajoomasta pelastaa?

Kuin lentäneet ois linnut pesästään
ja tyhjänä jäänyt vain
pieni koti tänne pimeään,
huudan perään

Kadonnut oot vuosiin viimeisiin,
mennyt mukaan tuulen

Tahdoin niin unohtaa,
että ollut on parempaa
Kuin kaarnavene laineillaan
nyt pinnalla oon
Voiko joku vajoomasta pelastaa?

Kun sun muuttuvan näin,
menin aaltoja päin
Meri rantaan mut vie,
on vielä sinne niin pitkä tie

Tahdoin niin unohtaa,
että ollut on parempaa
Kuin kaarnavene laineillaan
nyt pinnalla oon
Voiko joku vajoomasta pelastaa?

Muistatkohan sen kun täällä kohdattiin

pieninä niin ensi kerran?

Otin hymyillen sun kädestäsi kii,

kasvoimme kai verson verran.

Minä olin peikko, sinä perhonen,

kultasiipikeijukainen.

Hyrrinä kun pyörittiin me nauraen,

jäi tunne satumainen.

Mun viereen

jääthän tanssimaan?

Ystäväs oon vielä silloin

kun on siivet hopeaa.

Mun viereen

jääthän tanssimaan?

Askeleemme kun nyt kohtaa,

piirtyy kultaa lattiaan.

En oo surullinen enkä yksinään

kun oon tanssilattialla

Lehdet tulppaanien saamme elämään,

pilvisenkin taivaan alla.

Linnun lailla kanssasi nyt lentää voin,

vahvat kädet tähtiin nostaa.

Huomenna jo uutta kai mä unelmoin,

mut meidät aion muistaa.

Mun viereen

jääthän tanssimaan?

Ystäväs oon vielä silloin

kun on siivet hopeaa.

Mun viereen

jääthän tanssimaan?

Askeleemme kun nyt kohtaa,

piirtyy kultaa lattiaan.

Tilaustyö, Oulun Kaupungin Taidekoulu, tanssinäytösbiisi 2014

Minä näin sen unessani,

olen vanha oliivipuu,

hopeisessa laaksossani

valo varjoon rakastuu

mua katsoo kyyhkynen,

siipiä mä kaipaa en,

tiedän miltä tuuli tuntuu,

seison juuriin luottaen

Oliivipuu, tuhatvuotinen,

välissä kuun ja vuorten,

lintuselleen unelmansa laulaa,

saispa elää vielä kauan

Minä tiedän, minä olen

olen vanha oliivipuu,

palaessa joka lehden

vahapinta vahvistuu

Ympärilläin loiste on

ohdakkeen ja unikon,

tiedän miltä tuli tuntuu

viileydessä juuriston

Oliivipuu, tuhatvuotinen,

välissä kuun ja vuorten,

lintuselleen unelmansa laulaa,

saispa elää vielä kauan

Nään tien

joka vei mut mukanaan,

hänet jätti kaipaamaan,

huutoihinsa hukkumaan

Hän vie

haudalleni kynttilän,

valonsäteet näkeehän,

versoavan elämän

Nouskaa lintuni matkaan, jotta rakkain viestin saa,

oi hälle laulakaa, ei ole kuolemaa

Nouskaa lintuni matkaan, taivaankanteen piirtäkää

on höyhenpehmeää, kun harha häviää

Yö on

tyhjyydessä kainalon,

aamuun sointi pianon

kaikuu kaunis, lohduton

Taas kuu

pilvisumuun piiloutuu,

parvekkeella pakastuu,

jäätyy tie ja jokisuu

Nouskaa lintuni matkaan, jotta rakkain viestin saa,

oi hälle laulakaa, ei ole kuolemaa

Nouskaa lintuni matkaan, taivaankanteen piirtäkää

on höyhenpehmeää, kun harha häviää

Kun tunnen kosketuksen höyhenkevyen

en leiki nukkuvaa

Toisillemme kerran lupasimme sen

ei tää oo katoavaa

Kauemmaksi sinusta en tahdokaan

ja jos elämää ei toista tulekaan

joka hetkeen tartun nyt kun vielä voin

Saanko tuhat vuotta sua rakastaa

kuunnella kun kerrot arkipäivän tarinaa

Tahdon että tiedät en muuta kaipaakaan

ja kun iho koskee laulaa sielut lauluaan

Kun ympärillä on vain tuulen huminaa

huipulla tunturin

pidät kädestäni kiinni kovempaa

en tahtois takaisin

Aion nähdä kanssas monta maailmaa

vierees jäädä kunnes taivas putoaa

käteesi mä tartun nyt kun vielä voin

Saanko tuhat vuotta sua rakastaa

ja kuunnella kun kerrot arkipäivän tarinaa

Tahdon että tiedät en muuta kaipaakaan

ja kun iho koskee laulaa sielut lauluaan

Esittäjä: Rossipohja, säveltäjä: Lauri Tuohimaa > Spotify

Sä kysyt miten mieluiten lähtisin

Menisinkö heti vaiko pienin askelin

Ei oo epäselvää mitä sulle vastaisin

Sä oot ainoo syypää et mä jaksan hengittää

Oo siinä vielä

kun en muista mun nimee

Oo siinä vielä

kun oon jo eloton

Oo siinä vielä

kun on maailma pimee

Oo siinä vielä

Se mun viimeinen toive on

Kun olis aika, suudelmiisi hukkuisin

Kainalosi mutkaan liian lujaa kääntyisin

Aivan sama sille mitä musta tänne jää

Kunhan hellä kätes loppuun asti silittää

Oo siinä vielä

kun en muista mun nimee

Oo siinä vielä

kun oon jo eloton

Oo siinä vielä

kun päättyy nää bileet

Sä oot silloin siinä

Se mun viimeinen toive on

Syntymäsi päivänä jossain poro pieni

katseli äitiään, salaisuuden tiesi

Alla revontulitaivaan itkee ensi kerran

täydellinen aivan painonsa verran

Rinnallani viaton uinu untuvainen

Silmissäs tähdet on, poski persikkainen

Alla lappapuurotaivaan itket vielä kerran

toisenkin, jos arvaan, jokien verran

Uinu rakas pikkuinen rinnallani aina,

suo että sua suojelen

Uinu rakas pikkuinen, pääsi tyynyyn paina,

meidän on hetki sininen

Sun on kaikki kahdeksan vuodenaikaa täällä

Ruska niin hehkuva, kukkaloisto jäällä

Turvanas on tuulikin ja tuntureiden syli

Kesäillat kantaa kaamoksen yli

Uinu rakas pikkuinen rinnallani aina,

suo että sua suojelen

Uinu rakas pikkuinen, pääsi tyynyyn paina,

meidän on hetki sininen

Onnenkarpaloita kun taskuihisi keräät

sumujen soilta jos eksyneenä heräät

silloin villi rosmariini tuoksuu huumaavasti

pitkospuilla juoksuun käyt sukkelasti

Uinu rakas pikkuinen rinnallani aina,

suo että sua suojelen

Uinu rakas pikkuinen, pääsi tyynyyn paina,

meidän on hetki sininen

Rinnalta kun loittonet, kiitos että kävit

Löydä ne kaikki sun elämäsi värit

Teethän lumienkeleitä kun on maassa lunta

Kanssani ne silloin valvovat sun unta

Uinu rakas pikkuinen rinnallani aina,

suo että sua suojelen

Uinu rakas pikkuinen, pääsi tyynyyn paina,

meidän on hetki sininen

Esittäjä: Taiska, säveltäjä: Tuomas Aarnio
> Spotify + Youtube
Lapin Sairaanhoitopiirin Taide tavoittaa -hanke 2017 (Taike)

Mun maailmassa

kyyneleitä kuivaamassa

ei tarvitse olla

milloinkaan

Kaste heinikossa

kimaltaa, sade jossa

kastua saa

ja huolensa unohtaa

Katsellaan kun pilvet tanssii,

kultaisissa aamuissa

soutelemme joella,

on aurinko korkealla

Katsellaan kun pilvet tanssii,

kultaisissa aamuissa

laitan korvan taakse

kissankelloja

Mun maailmassa

tähdet loistaa otavassa,

vaikka taivas

pilvipaitaan pukeutuu

Ei paremmuutta,

kateutta, katkeruutta,

yksinäisyys

ikiuntansa nukkuu

Katsellaan kun pilvet tanssii,

kultaisissa aamuissa

soutelemme joella,

on aurinko korkealla

Katsellaan kun pilvet tanssii,

kultaisissa aamuissa

laitan korvan taakse

kissankelloja

Tuu mun maailmaan,

tuun sua vastaan

Katsellaan kun pilvet tanssii,

kultaisissa aamuissa

soutelemme joella,

on aurinko korkealla

Katsellaan kun pilvet tanssii,

kultaisissa aamuissa

laitan korvan taakse

kissankelloja

Esittäjä: Mona Sava, säveltäjä: Kalle Sundström > Spotify

Sä oot kaunis maa

Susta versoaa

sata suurta valon pisaraa

Kuljen etsien

kivet kääntäen

Kasvaa voima alla arpien

Sä vaikka herkästi haavoille joskus meet

pihkaa on kaikki sun kyyneleet

Vahvemmaksi tuut ja sun metsän puut

korkeemmalle kasvaa kuin kaikki muut

Sä oot hauras maa

eikä sinuun saa

kukaan ilkeyksiään istuttaa

Jos vain piiloon jää

ei voi hengittää

Täytyy pinnalle taas nostaa pää

Kun valo varjoksi muuttuu sä näet sen

usko saa puuttuu mut rakkauden

jos sä jätät vaan multaas kasvamaan

ei sua routakaan saa hajoomaan

Ja vaikka herkästi haavoille joskus meet

pihkaa on kaikki sun kyyneleet

Vahvemmaksi tuut ja sun metsän puut

korkeemmalle kasvaa kuin kaikki muut

Vierekkäin on askeleemme tarkoitettu painumaan

kostealle sammaleelle sataneeseen valkeaan

Enkä eksy reitiltäni, tarkasti sen merkitsin

Käteni sun kädessäsi uskon kaikkiin satuihin

Sinun satumetsässäsi ei näy koivunvitsoja

Sinisissä silmissäsi syntyy lemmenansoja

Ilonsäteillä mut loitsit ikuisesti tahtomaan

Jäljet yksinäisen jätit kanervia kasvamaan

Tähtikartta edessämme, metsänhenget vierellämme

ne ohjaa askeleet, polun meille teet

Kauneimmat mun kivistäni pudottelen kädestäni

ja aivan tyyntä on nyt kun kotiin meen

Ehdin olla eksyksissä tuulisessa metsässä

Astuin harhaan risteyksissä, kompastelin mättäillä

Luulin koita ritariksi, ootin yhtä ainoaa

kuuta turhaan nousevaksi männyn latvaan loistamaan

Sinä uskoit kuvitelmaan, pitkospuusi löytäisit

sumuiselta suolta jos vaan väsymättä etsisit

Kannonkoloistakin katsoit, pimeän vain siellä näit

kunnes valo kirkas halkoi maisemasi yllättäin

Tähtikartta edessämme, metsänhenget vierellämme

ne ohjaa askeleet, polun meille teet

Kauneimmat mun kivistäni pudottelen kädestäni

ja aivan tyyntä on nyt kun kotiin meen

Keijukaisen luolassa

kukat kaarnakorissa

sukat lautalattialla

nelivärijonossa

Koivunmahlaa kengissä

tupasvillaa seinissä

katajalle tuoksuvainen

peikkopoika sängyssä

Siinä voithan nukkua

keijunaisen vuoteessa

sua katsella vois ensi elokuuhun huoletta,

itkuja sun iholla,

ne on peikkopoikia

jotka kaikkinensa naisen ottaa sydän avoinna

Tänään piilossaan he saa

onneansa omistaa,

hitaasti, niin varovasti

hellyydessä hapuillaan

Korvalehden takana,

siellä tehdään keijuja,

aamuunkoittoon rakennellaan

rakkauden rajoja

Siinä voithan nukkua

keijunaisen vuoteessa

sua katsella vois ensi elokuuhun huoletta

itkuja sun iholla,

ne on peikkopoikia

jotka kaikkinensa naisen ottaa sydän avoinna

Ja jos et uskalla nähdä aamua,

palaat poluillesi metsään viileään,

saat mukaas rakkautta, hyvää valoa,

Kenties kerran vielä saavut, siihen jäät

Siinä voithan nukkua

keijunaisen vuoteessa

sua katsella vois ensi elokuuhun huoletta

itkuja sun iholla,

ne on peikkopoikia

jotka kaikkinensa naisen ottaa sydän avoinna

Hän vuoteeseen jää makaamaan

ei jaloillensa nousekaan,

aamuun valkeaan yö jää asumaan

ei toiset jaksa ymmärtää

kun tyhjyys ympärille jää

ja ei mitään nää, on vain pimeää

Kun linnut lakkaa laulamasta

ja värit häipyy maailmasta

mitä jää, mitä silloin jää?

Kun tähtiä ei enää nää,

on alla altaan syvä pää,

ja pohjaan vedetään, miten siitä selviää?

Aina ennen nosti pystyyn pään,

muisti muita muttei itseään,

oppinut ei kieltäytymään

eikä osannut sitä odottaa

joskus hänkin mustaan vajoaa

ja katoaa, tuntemattomaan

Kun linnut lakkaa laulamasta

ja värit häipyy maailmasta

mitä jää, mitä silloin jää?

Kun tähtiä ei enää nää,

on alla altaan syvä pää

ja pohjaan vedetään, miten siitä selviää?

Hän hiljaa katsoo taivaaseen,

näkee sinen särkyneen,

pilvet, niinkuin elämäkin luotaan pakenee

Kun linnut lakkaa laulamasta

ja värit häipyy maailmasta

mitä jää, mitä silloin jää?

Kun tähtiä ei enää nää,

on alla altaan syvä pää

pohjaan vedetään, miten siitä selviää?